Iltalehti
Iltalehden 20 tuoreinta uutista - Kotimaa
-
Mitä Suomenlahdella tapahtuu? Vartiolaiva Turva alkoi seurata outoa alusta
Merivartioston yleisjohtaja kertoo, että kyseessä on rutiininomainen toimenpide. Asiantuntijan mukaan kauppa-aluksen seuraamiselle on kuitenkin aina joku syy. Hongkongin lipun alla seilaava Newnew Star -rahtialus seilaa paraikaa Itämerellä kohti Pietaria. Laivojen liikkeitä seuraavan Marinetraffic-palvelun mukaan Rajavartiolaitoksen vartiolaiva Turva lähti seuraamaan kiinalaisalusta keskiviikkona puolen päivän aikoihin. Newnew Star kuuluu samalle New New Shipping Line varustamolle kuin Newnew Polar Bear, jonka epäillään vaurioittaneen Suomen ja Viron välistä Balticconnector-kaasuputkea lokakuun alussa. -
Poliisi tyhjensi Töölöntorin mielenosoittajista – Siirsi osan bussin kyytiin
Poliisi tyhjensi Töölön torin 612-kulkueen vastamielenosoittajista. Poliisi poisti Helsinki ilman natseja -mielenosoittajat Töölöntorilta Helsingissä. Ne, jotka eivät noudattaneet poistumiskäskyä, otettiin kiinni. Poliisi kantoi kiinni ottamiaan ihmisiä poliisiautoihin. Poliisi toi paikalle myös linja-auton. -
Suora lähetys: Molemmat mielenosoittajaryhmät Töölöntorilla - Poliisi varoitti aiemmin väkivallan riskistä
Iltalehti seuraa kansallismielistä 612-soihtukulkuetta, uusnatsien Suomi herää -mielenosoitusta sekä Helsinki ilman natseja -vastamielenosoitusta. Itsenäisyyspäivänä järjestetään Helsingissä useita mielenilmauksia. Perinteisen ylioppilaiden soihtukulkueen lisäksi poliisi on saanut ilmoituksen neljästä mielenosoituksesta. Iltalehti seuraa tässä jutussa suorana kansallismielistä 612-soihtukulkuetta ja Helsinki ilman natseja -vastamielenosoitusta. -
Sipoossa kadonnut nainen löytyi kuolleena
Poliisi on löytänyt Sipoossa maanantaina kadonneeksi ilmoitetun naisen. Maanantaina kadonneeksi ilmoitettu 45-vuotias nainen on löytynyt kuolleena. Nainen katosi Sipoossa maanantai-iltana. Poliisi on päättänyt etsinnät eikä tiedota asiasta enempää. -
Naamiojoukko poliisin haaviin Helsingin päärautatieasemalla – Saattoivat valmistautua väkivaltaan
Poliisi epäilee, että porukan tarkoituksena oli häiriköinti. Helsingin poliisi otti Rautatieaseman kompassitasolla kiinni 14 henkilöä. Ylikomisario Patrik Karlssonin mukaan kyse oli ennalta estävästä toiminnasta, sillä henkilöiden hallusta löydettiin toisen vahingoittamiseen soveltuvia esineitä. – Heillä oli hammassuojia ja flareja. Ainakin yksi teräase myös takavarikoitiin, kertoo Karlsson. -
Helsinki ilman natseja -nujakka tallentui videolle
Ilman poliisin lupaa järjestettävä mielenosoitus Töölön torilla alkoi rauhattomasti. Nujakka puhkesi Töölön torilla heti kello neljän jälkeen iltapäivällä, kun Helsinki ilman natseja -mielenosoituksen osallistujat alkoivat kokoontumaan torille. Osallistujat kokoontuvat Töölön torilla, vaikka poliisi ei ole antanut lupaa mielenosoitukselle. -
Uusnatsien Suomi herää -mielenosoitus saapui Eduskuntatalolle – 14 kiinni Rautatieasemalla
Tapahtuman puhujat ovat kuvanneet itseään fasistisiksi, rasistisiksi, antisionistisiksi, kansallisradikaaleiksi ja kansallissosialistisiksi. Yksi puhuja kertoo ”radikalisoituneensa tultuaan nuorena tietoiseksi valkoista rotua uhkaavasta sukupuutosta”. Yksi itsenäisyyspäivän mielenosoituksista on uusnatsien järjestämä Suomi herää. Kulkue lähtee Rautatientorilta noin kello 16. Osallistujat marssivat Mikonkadun, Aleksanterinkadun ja Mannerheimintien kautta Eduskuntatalolle. -
Näin itsenäisyyspäivän alkupuolen perinteiset menot sujuivat
Itsenäisyyspäivän perinteisiä juhlallisuuksia seurattiin tässä artikkelissa. Itsenäisyyspäivän aamu alkoi kello 10.30 Hietaniemen hautausmaalta, jossa tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja puolustusministeri Antti Häkkänen (kok) laskivat seppeleet Sankariristille. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö edusti tällä kertaa Hietaniemessä ilman puolisoaan tohtori Jenni Haukiota. Ainakin kahtena edeltävänä vuonna Haukio on ollut mukana Hietaniemen seppeleenlaskussa. -
20 kuvaa: Näin sodan aikana syötiin
Ruokahuollon järjestäminen sodan aikana on elintärkeä ja suuri ponnistus. – Niin kauan, kuin voidaan lakonisesti todeta "huolto toimii", on kaikki mitä parhain päin. Näin todetaan puolustusvoimien sodan aikana julkaisemassa katsauksessa, jonka alun näet oheisella videolla. Video on peräisin SA-kuva-arkistosta, joka sisältää videoiden lisäksi lähes 160 000 valokuvaa sotavuosilta 1939–1945. -
Tästä oli kyse juhlajumalanpalveluksen välikohtauksessa
Mielenosoittajat osoittivat mieltä Palestiinan puolesta. Itsenäisyyspäivän ekumeenista juhlajumalanpalvelusta häirittiin heti jumalanpalveluksen alettua. Asiasta kertoi viestipalvelu X:ssä pappi Kari Kanala. – Täällä Tuomiokirkossa häiritään justiinsa jumalanpalvelusta. Palestiinalaislippuja, rauhanlaulua, Kanala kertoi.